Stara tapasi soolouralle siirtyneen Jonne Aaronin haastattelun merkeissä Tampereella. Hän muistutti haastattelussa, ettei mikään suosio synny itsestään ja että onnen hedelmät ja hittikappaleet ovat usein kovan työnteon tulosta.
– Ihmisille voi tulla sellainen kuva, että se onnistuu tuosta noin vaan. Mä olen tehnyt ihan helvetisti hommia sen eteen. Kaikki laulut, joita teen Peppi Polvianderille, soololevyn biisit, iskelmät muille. Olen tehnyt viimeiset neljä vuotta täyspäiväisesti kappaleita, Jonne Aaron kertoi Staralle.
– On se raskasta, kun tulee koko ajan uutta melodiaa. Mä ymmärrän, että kolmivuorotyö on sekin raskasta ja arvostan kaikkea työtä tosissani. Mutta sellainen luovuushomma ja oman päänsä kanssa tekeminen. Sä meet ylikierroksille. Se on pahin, kun ei saa rauhaa melodioilta.
Moni kappale on saanut ensisäkeensä yön hämärinä tunteina. Eräs yö rokkari jopa nukkui kitaransa kanssa, koska ei enää jaksanut nousta sängystä ylös hakemaan soitinta olohuoneesta.
– Kyllästyin siihen, että aina kun menen nukkumaan, mulla tulee biisi. Oli pakko laittaa kitara viereen, ettei tarvi nousta olohuoneeseen hakemaan sitä. Aina kun menin REM-uneen, niin tuli biisi ja nousin. Pidin niin kauan sitä kitaraa, että sain sen tehtyä.