Useat yhtyeet, kuten Popeda, Kotiteollisuus ja Motörhead, ovat lanseeranneet omia alkoholijuomiaan. Taannoin myös legendaarinen brittiläinen hevibändi Iron Maiden toi markkinoille oman Trooper-olutmerkkinsä.
Iron Maidenin oman olutmerkin kysyntä on ylittänyt Robinsons-panimon odotukset. Jopa niin hyvin, että panimon on täytynyt siirtyä kuusipäiväiseen työviikkoon. The Sun -lehden mukaan panimo valmistaa nyt ensimmäistä kertaa 175-vuotisen uransa aikana kolme erää olutta yhden päivän aikana.
– Emme ole käyttäneet penniäkään mainontaan. Tässä tehdään oluen panemisen historiaa, Robinsons-panimon David Bremner kommentoi.
Trooper on 4,7 prosenttista brittiläistä ale-olutta, ja se tuodaan virallisesti markkinoille 9. toukokuuta. Sitä on kuitenkin myyty ennakkoon jo neljännesmiljoonan tuopillisen verran. Trooper-olutta on tilattu tähän mennessä jo yli sataan maahan.