Viime vuosina suomalainen musiikki on menestynyt aikaisempaa selvästi paremmmin maailman listoilla, ja samalla suomalaiset ovat päässeet tekemään musiikkia monien maailmantähtien kanssa. Nyt suomalaisräppäri on päässyt levyttämään takavuosien supertähden kanssa.
Maamme arvostetuimpiin rap-tähtiin lukeutuva Redrama julkaisee nimittäin uuden singlen Clouds, jolla on mukana The Backstreet Boys -poikabändin tähti A.J. McLean. Maailman kaikkien aikojen suosituimpiin yhtyeisiin lukeutuva The Backstreet Boys on myynyt maailmanlaajuisesti yli 130 miljoonaa albumia.
Kaksikko tapasi viime vuonna Amsterdamissa A.J.:n ollessa New Kids On The Blockin ja The Backstreet Boysin yhteiskiertueella. Sony Music julkaisee Clouds-singlen maailmanlaajuisesti. Musiikkivideo julkaistaan 22. toukokuuta.
– Redraman kanssa on aivan mahtava työskennellä. Hän on todellinen musiikillinen velho. Olemme tehneet yhteistyötä myös minun tulevalle sooloalbumilleni, A.J. kertoi.
– Soitin A.J:lle jo valmiin biisin Clouds ja mies tykkäsi siitä niin paljon, että halusi olla heti mukana. Biisi kertoo siitä että on mahdollista päästä pimeydestä valoon, ja että musiikin voimalla yritetään puhaltaa pois kaikki harmaat ja mustat pilvet, että aurinko ja toivo voisi paistaa läpi, Redrama lisää.