Yhdysvalloissa on tapana, että baseball-ottelussa avaussyötön heittää yleensä joku tehtävään erikseen valittu henkilö. Tehtävään valitaan usein joko julkkiksia tai esimerkiksi sponsoreiden tai muiden yhteistyökumppaneiden edustajia. Aina avaussyötöt eivät kuitenkaan mene suunnitellusti.
Tällä kertaa näin on päässyt sattumaan poptähti Carly Rae Jepsenille. 27-vuotias kanadalaiskaunotar oli heittämässä avaussyöttöä baseball-pelissä St. Petersburgissa Floridassa. Neitokaisen syöttöä on jopa kutsuttu ”huonoimmaksi koskaan”.
Laulajattaren heittoyritys päättyi siihen, että pallo lensi suoraan kentällä olleen valokuvaajan maassa olleita kuvausvälineitä päin. Koppari yritti epätoivoissaan vielä juosta pallon perään, mutta tilanne oli kuitenkin jo menetetty. Jepsen ymmärsi itsekin nauraa mönkään menneelle syötölleen, josta on jo muodostunut nettihitti yli kahdella miljoonalla katselukerrallaan.