Kehitysvammaiset fanit pääsivät Jonne Aaronin backstagelle

Viihdeuutiset · Stara.fi

Oulun Qstock –festivaali ja rocktähti Jonne Aaronin tapaaminen tekivät viime lauantaista suuren päivän kehitysvammaisille faneille. Kempeleellä Attendo Linnakartanon palvelukodissa asuvat nuoret aikuiset olivat odottaneet tapaamista viikkokausia.

Jonnen manageriveli kuuli aikoinaan fanien toiveesta ja lupasi välittää Jonnelle viestin tapaamisehdotuksesta. Fanikolmikon odotus alkoi, kun Jonne kutsui heidät käymään Qstockin backstagella.

– Valitsimme festariporukkaan todelliset musiikkidiggarit ja sellaiset, jotka myös jaksavat lähteä ison yleisön joukkoon. Musiikki on myös meidän asukkaidemme arjessa tärkeä elementti. Jotkut asukkaamme ja heidän omaiset pystyvät kommunikoimaan vain laulun kielellä, Linnakartanon johtaja Tuula Perämäki kertoi.

Kirsi, Severi ja Tatu ilahtuvat, kun Jonne Aaron pyytää heitä jäämään istumaan kanssaan vielä nimmarit kirjoitettuaan. Fanitapaaminen on järjestynyt ennen Jonnen kahdeltatoista alkavaa keikkaa, jolla Jonne naurattaa yleisöä kertomalla, että normaalisti hän ei ole vielä edes herännyt puolen päivän aikaan.