Suomessa muistetaan vieläkin suosittu 70’s Show -komediasarja, jonka tähdistä osa on päätynyt Hollywoodin A-luokan julkkiksiksi. Topher Gracen, Mila Kunisin ja Ashton Kutcherin ura on noussut, sen sijaan Laurie-hahmoa näytellyt Lisa Robin Kelly on syöksynyt ongelmista toiseen. Nyt 43-vuotiaan naisen kerrotaan menehtyneen.
TMZ kertoo, että Eric Formanin isosiskoa sarjassa esittänyt Kelly on menehtynyt nukkuessaan keskiviikkona kalifornialaisessa katkaisuhoitolassa. Näyttelijättären edustajan mukaan tämä oli kirjautunut hoitolaan vapaa-ehtoisesti tällä viikolla hoitaakseen alkoholiongelmaansa. Kelly oli viime vuosien aikana ollut useasti katkaisuhoidossa.
Sivuston lähteiden mukaan näyttelijättären sydämen pysähtyminen johti tämän kuolemaan. Kelly oli viime aikoina runsaasti otsikoissa päihdeongelmiensa lisäksi myrskyisän avioliittonsa johdosta. Nainen haki avioeroa väkivaltaisesta miehestään Robert Gilliamista viime kuussa.
Muun muassa pahoinpitelystä ja rattijuopumuksesta viime vuosina pidätetty Kelly muistetaan näyttelijättärenä ehkä parhaiten juuri roolistaan 70’s Show -komediasarjassa. Neitokainen esiintyi sarjassa vuodesta 1998 vuoteen 2003. Tämän lisäksi hänellä on ollut vierailijarooleja muun muassa Salaiset kansiot, Päivien viemää ja Siskoni on noita -suosikkisarjoissa.