Jonne Aaron kadotti keikkarotsinsa

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Suomalainen suosikkirokkari Jonne Aaron keikkailee parhaillaan Onnen Vuodet -kiertueensa merkeissä ympäri Suomea. 30 vuotta vastikään täyttänyt laulajatähti onnistui kaikeksi epäonnekseen kadottamaan takkinsa.

Jonne ilmoitti asiasta Facebook-sivuillaan, jossa kaipailee farkkurotsiaan takaisin. Hän kertoi kadottaneensa takin viikonlopun keikkahässäkän keskellä ja lupaili löytöpalkkiota sen palauttajalle. Rokkari ei määritellyt tarkemmin palkkion laatua, mutta fanit ehtivät jo toivomaan palkinnoksi yhteistapaamista.

Aaron nähtiin kuluneen viikonlopun aikana keikoilla Kittilässä, Laukaalla ja Vaasassa. Miehen Onnen Vuodet -albumi on osoittautunut kotimaiseksi menestykseksi, sillä monet ihailijat tuntuvat ottaneen tähden uuden iskelmäpainotteisen musiikkityylin omakseen.

20130912-130127.jpg