Kinetik suuntaa Yhdysvaltoihin – albumi julkaistaan lokakuussa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalaisen Kinetik-yhtyeen huhtikuussa julkaistu kolmas albumi Live To Work And Work To Die julkaistaan myös Yhdysvalloissa. 25. lokakuuta Water Music Recordsin toimesta. Yhtye esiintyy julkaisun myötä tammikuussa Los Angelesissa NAMM-musiikkimessuilla.

– Kinetik on yksi lahjakkaimmista uusista eurooppalaisyhtyeistä, ja heiltä voidaan odottaa tulevaisuudessa hienoa uutta musiikkia. Halusimme yhtyeen talliimme nimenomaan kasvamaan korkoa, levy-yhtiön Stan Mazurkiewicz kommentoi yhteistyötä.

Aiemmin kotimaisista yhtyeistä NAMM-messuilla ovat esiintyneet ainoastaan HIM ja Nightwish. Yhtyeen albumin jenkkiversiossa kuullaan kaksi bonuskappaletta. Yhtyeen vaikeuksia kotimaassa ja niiden vaikutusta kansainväliseen urakehitykseen avoimesti käsittelevä Facebook-blogi on ollut menestys, ja on jo kerännyt lukijoita ympäri maailman.