Kannabiksen käyttäminen on jatkuvasti kuuma puheenaihe, kun asiantuntijat kiistelevät keskenään ikivanhan yrtin hyödyistä ja haitoista. Pössyttelijät luettelevat usein lonkalta kannabiksen etuja, mutta huumausaineen vastustajat lyttäävät heidät nopeasti vasta-argumenteillaan.
Nyt julkisuuteen on noussut detroitilaisen plastiikkakirurgin väite, jonka mukaan kannabiksen käyttäminen kasvattaa miesten rintakudosta. Tohtori Anthony Youn kertoi CNN-uutiskanavalle, että hänellä on ollut potilaana alle parikymppisenä marisätkien polttamisen aloittanut mies, joka kärsii liiallisesta rintojen kasvusta, eli gynekomastiasta.
American Society for Aesthetic Plastic Surgery -järjestön mukaan rintojen piennennysleikkaukset ovat viidenneksi yleisin toimenpide miehille. Muun muassa kannabiksessa oleva THC vaikuttaa testosteronin tuotannon suurenemiseen ja siten vaikuttaa miesten rintojen kasvsmiseen ja kivesten pienenemiseen.