Monesti viihdemaailman kaunottaret on totuttu näkemään virallisissa tilaisuuksissa täydet pakkelit kasvoilla. Useimmat heistä näyttävät ilmankin meikkiä varsin viehättäviltä. Esimerkiksi maailmankuulu mallikaunotar Bar Refaeli on meikittömänä kuvankaunis.

Hän julkaisi Instagram-sivustolla kuvan itsestään bikineissä. Pisamainen israelilaistähti näyttää nauttineen auringosta, sillä hänen ihollaan voi nähdä kevyet rusketusrajat. Tällaisilla piirteillä ylimääräinen meikki lienee turhaa.
– Kun herään aamulla ja auringonvalo sattuu silmiin… ihana päivä, Bar Refaeli kirjoitti blogiinsa.
28-vuotias Bar Refaeli seurusteli aikoinaan Leonardo DiCaprion kanssa. Sittemmin neitokainen on pysytellyt sinkkuna. Hän on myös kertonut haastattelussa, että kauneuden takia on välillä vaikea löytää sopivaa poikaystävää.