Kun olet kymmenenvuotias, tuntuvat kaikki yli kaksikymppiset ikälopuilta. Kun olet kolmekymmentävuotias, tuntuvat kaikki alle kaksikymppiset lapsilta. Rakkaus ei sen sijaan katso aikaa, paikkaa tai ikää, mutta avioliitto vaatii yleensä täysi-ikäisyyden.
Kannattako kuitenkaan vastata papin aameneen myöntävästi ennen 30 ikävuotta?
Monien epäonnistuneiden avioliittojen läpi puskeneet ovat sitä mieltä, että avioliiton ikärajaksi pitäisi asettaa 30 vuotta. Tämä lähinnä siksi, että kolmessa vuosikymmenessä on viimeistään ehtinyt kartuttamaan tarpeeksi elämänkokemusta ja arviointikykyä. Toki joillakin saattaa kertyä elämän työkalupakkiin runsaasti niksejä jo nuorella iällä, mutta 20–30-vuotiaat ovat yleensä myös niitä, jotka luovat lopputulevaisuuttaan eniten. Ei siinä vaiheessa tahdo olla kahleissa, kun elämä vetää vapauteen.
Asettumiseen ja sitoutumiseen kuuluvat normien mukaan koulutus, työpaikka, asunto, matkat, lapset, lemmikit ja rakkaus. Parikymppisenä sen sijaan testataan rajoja, etsitään minää ja sopeudutaan elämisen meininkiin. Jos oman rakkaan kanssa täräytetään naimisiin 20-vuotiaana, kannattaa pohtia, kuinka paljon kumppanit voivat muuttua seuraavan kymmenen vuoden aikana. Mihin he ovat avioliitossaan valmiita ja millä hinnalla? Vai vietetäänkö ”villit vuodet” vasta viisikymppisenä?
Viimeistään kolmekymppisenä talous alkaa tasaantua. Vaikka naimisiinmenon ei tarvitse periaatteessa maksaa senttiäkään, ja pohjimmiltaan kyseessä on vain lainvoimainen sopimus avioliitosta, menevät pariskunnan tilit kuitenkin tasan velkoja ja omaisuutta myöten. Prinsessapuvut ja hääkakut ovat vain mukava lisä juhlaan. Talouden jakamiseen ja oman vastuun kantamiseen täytyy olla valmis. Jossakin vaiheessa saattaa myös tulla olo, että elämä ei riitä ja toinen osapuolista tahtoisi kokea enemmän. Nämä mielihalut yleensä laskevat kolmekymppisenä ainakin sen verran, että asiaa osataan järkeillä pariskuntana – ja toteuttaa unelmat yhdessä.
Vihkiminen tarkoittaa loppuelämää yhdessä. Periaatteessa asiat eivät muutu mihinkään, parista tulee vain virallisesti aviopari ja sukunimet voivat muuttua. Ei siis kannata kaksikymppisenä kiirehtiä, vaan ottaa aikaa. Ei varmastikaan ole romanttisempaa asiaa kuin hetken huumassa suoritettu pika-avioliitto, mutta maltti on valttia etenkin nuoressa iässä. Sen jälkeen voi porskuttaa järkevänä aikuisena niin, että banjot soi.
