Ihmiset muuttuvat siinä vaiheessa omituisiksi, kun he paljastavat liikaa tietoa itsestään kerralla ja varoittamatta. Kukaan ei esimerkiksi halua tietää työkaverinsa irstaista seksifantasioista etenkään, jos aihe nousee pöydälle yhtäkkiä ja varoittamatta. Tämän sai kokea eräs yhdysvaltalainen nainen.
Miespuolinen työkaveri otti tekstiviestitse yhteyttä naiseen ja kysyi, olisiko hänellä hetki aikaa yhden asian kuuntelemiseen. Nainen vastasi myöntävästi, vaikka ei voinut kuvitellakaan siitä seurannutta paatosta. Mies nimittäin aloitti seikkaperäisen tarinoinnin siitä, kuinka hän masturboi naista ajatellessaan.
– Olen nähnyt sinusta satunnaisia unia. Seksuaalisia unia. Ihastuin hieman sinuun juhlissa, mutta olen asian kanssa rauhallinen. Voit ehkä ajatella, että ihastumiseni on söpöä, mutta kyse ei ole niin isosta asiasta, mies aloitti viestittelyn.
Sen jälkeen hän tunnusti pitävänsä naista hyvin kauniina. Hän sanoi masturboineensa noin kymmenen kertaa naista ajatellen, mutta toivoi ettei neitokainen kauhistuisi asiasta. Hän tunnusti asian todella suoraan. Hän lisäsi loppuun, että on nähnyt unia, joissa nainen istuu työkaverinsa kasvojen päällä. Tässä kohtaa voisi sanoa, että rehellisyyden raja ylitettiin roimasti.