Toledon poliisin erikoisjoukot saivat tärkeän tehtävän suoritettavakseen, sillä heidän piti tehdä lastensairaalan potilaiden päivästä ikimuistoinen. Joukot päättivät tehdä näyttävän iskun lastensairaalaan supersankareiksi pukeutuneita. Tempausta varten myös pienet potilaat puettiin sankareiksi.
Erikoisjoukkojen tehtävä alkoi sillä, että erikoisjoukot laskeutuivat helikopterilla sairaalan katolle. Sen jälkeen joukot laskeutuivat köysiä pitkin sairaalan ikkunoiden taakse, jonne lapset olivat kerääntyneet hämmästelemään kiipeileviä supersankareita.
Lopulta joukot ilmestyivät sairaalaan sisälle, jossa he tapasivat lapsipotilaat. Jokainen heistä pääsi tutustumaan supersankareihin ja esittämään heille kysymyksiä. Lasten ilmeet kertoivat enemmän kuin tuhat sanaa. Erikoisjoukot olivat onnistuneet piristämään pieniä potilaita, ja monet hymyilivät silmät säihkyen. Vaikka supersankarit ovat vahvoja ja voimakkaita, niin ovat myös pienet potilaat ja heidän vanhempansa.