10-vuotias kuuli tulevansa isoveljeksi – Ihana reaktio videolle

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Ethan on pyytänyt vanhemmiltaan joululahjaksi jo kaksivuotiaasta lähtien vain yhtä asiaa, pikkusiskoa tai -veljeä. Tänä jouluna tämä toive viimein toteutui ja perheen äiti sai taltioitua videolle Ethanin reaktion.

YouTube
YouTube

Videolla Ethan avaa kirjekuoren, jonka sisällä on kortti. Hän lukee kortin kannen ja on ihmeissään, koska siihen on kirjoitettu, että kortti on isoveljelle. Kortin sisällä on ultraäänikuvia ja äidin kirjoittama viesti vatsassa kasvavalta vauvalta, joka ei malta odottaa, että pääsee tapaamaan isoveljensä.

Ethanin reaktio on todella ihana ja voi huomata, että hän on odottanut tätä kauan. Poika purskahtaa onnen kyyneliin eikä meinaa uskoa todeksi, että hänen toiveensa vihdoin toteutuu. Näillä näytöillä Ethanista on tulossa mainio isoveli.