Kymmenen vuotta sitten debyyttialbuminsa julkaissut Indica on kulkenut pitkän matkan teinivuosista aikuisuuteen. Tyttöbändistä aikojen saatossa aidoksi muusikkoryhmäksi kuoriutunut jengi palasi tammikuussa ilmestyneen levynsä myötä takaisin juurilleen, Ikuisen virran alkulähteille. Matka uuteen Akvaario-albumiin oli kuitenkin myrskyisä.
Palataan ajassa taakse päin hetkeen, jolloin Indican punakutrinen keulahahmo ja laulaja Johanna ”Jonsu” Salomaa oli vasta pieni klassisen musiikkifani. Pikkutyttönä Jonsun suurimpia idoleita olivat Mozart ja Chopin. Hän sävelteli omia minisinfonioitaan ja ihmetteli, kuinka Mozart oli kyennyt tekemään mestariteoksia jo niin nuorena.
– Muistan kuinka ajattelin pienenä, että jos minusta ei koskaan tule muusikkoa, niin en voi olla onnellinen. Mulla oli hyvin dramaattinen elämänasenne ja mä olin valmis antamaan musiikin takia kaikkeni. Millään muulla ei ollut väliä.
Taidemusiikin soittaminen säilyi, ja pian Jonsu tapasi viuluharrastuksensa parissa Indican nykyisen basistin Heini Säisän. Jonsu ja Heini ystävystyivät, ja teinivuosina molemmat fanittivat musiikkia uskollisina bändäreinä.
– Indica sai oikeastaan alkunsa siten, että me fanitettiin 13-vuotiaana Tehosekoitin-yhtyeen laulaja-lauluntekijä Otto Grundströmiä. Meidän ensisijaisena tavoitteena oli iskeä rokkari. Otto oli todellinen päiväunien ja rakkauden kohde. Sitten me tajuttiin, että päästään tapaamaan Ottoa ainoastaan siten, että aletaan itsekin rokkareiksi ja nähdään hänet bäkkärillä. Me oltiin sitä mieltä, että muusikkona eläminen on varmaan maailman siisteintä.
”On pakko olla uskollinen itselleen”
Iloisesti teinivuosilleen naureskeleva 30-vuotias Jonsu myöntää, että hän ei koskaan tavannut Ottoa kunnolla, ja musiikilliset tavoitteet ja syyt ovat muuttuneet roimasti näistä ajoista. Hän on ymmärtänyt, että ihminen voi elää normaalia elämää ja tehdä samalla musiikkia – vaikka se ei aina ole helppoa. Bäkkärit ja keikat ovat vain murto-osa musiikin tekemistä.
– Musiikista suurin osa on treeneissä olemista, säveltämistä ja tekemistä. Valmis levy on todella pieni osa koko pakettia. Musiikista täytyy saada nautintoa myös siinä treeni- ja tekovaiheessa. Samaan aikaan on pakko olla uskollinen itselleen ja sille, minkä kokee musiikillisesti oikeaksi.
Indicalle on tyypillistä fantasiamaailmaan kiemuroituvat sanoitukset ja keijumaiset kujeilut. Etenkin kolme ensimmäistä menestyslevyä: Ikuinen Virta, Tuuliset tienoot ja Kadonnut puutarha kertovat peikkometsän traagisia, linnanneitojen kauniita ja noitien mystisiä tarinoita. Mielikuvitukselliset sanoitukset uppoutuvat silti tavalliseen elämään sopiviksi arjen karkureiteiksi.
Pop-rockia soittava Indica julkaisi viimeksi suomenkielistä musiikkia vuonna 2008, kun Valoissa-niminen levy ilmestyi. Sen jälkeen naisten esittämä musiikki muuttui tyyliltään hieman metallisempaan suuntaan ja sanoituksetkin vaihtuivat englannikielisiksi. Vuonna 2010 syntyi A Way Away -levy. Tällöin fanikunta kirjaimellisesti repesi kahtia. Osa ihailijoista ei voinut sietää laulukielen vaihtumista ja loput ylistivät muutosta. Nyt bändi teki uuden levynsä suhteen kompromissin.
– Julkaisimme suomenkielisen Akvaario-levyn ja Euroopassa sen englanninkielisen version nimeltään Shine. Uusi levy on mennyt takaisin alkulähteilleen ja on huomattavasti popimpaa kuin viimeksi ilmestynyt metallipitoinen pitkäsoitto. Olemme tehneet uusimman albumin täysin oman taiteellisen intohimon pohjalta. Elämässä täytyy olla rehellinen ja uskollinen sllle mitä tekee. Tahdoimme toteuttaa omaa luovuutta. Ymmärrys luovan työn tekemisen merkityksestä omalle onnellisuudelle on kirkastunut ajan myötä.
– Uskon, että jos musiikkibisneksessä tekee jotain, missä joutuu feikkaamaan, eikä se tunnu aidolta, niin se on ajanhukkaa. Siksi me käytettiin tämän levyn tekemiseen kolme vuotta. Olemme saaneet aikaiseksi musiikkia, josta me myös aidosti nautitaan. Kolme vuotta on hyvin pitkä aika, Jonsu pysähtyy pohdiskelemaan.
”Onhan meillä ollut kriisejä”
Kymmenen vuotta sitten Indican fanittamisen aloittaneet ihailijat ovat kasvaneet teineistä aikuisiksi. Uudet levyt on otettu innolla vastaan, vaikkakin tyyli on muutunut ja astunut ulos teatraalisesta linnanneitomaisuudesta.
– Fanit ovat hehkuttaneet, että ”Jes, vihdoinkin suomenkielistä matskua!”, koska edellisestä oli ehtinyt kulua kauan aikaa. Ja kaiken lisäksi nämä fanit pääsevät ikänsä puolesta nykyään myös baareihin, Jonsu vinkkaa silmää.
Vaikka Indican fanit ja musiikillinen tyyli ovat vaihdelleet vuosien saatossa, on yksi asia joka on ja pysyy – nimittäin bändi. Indican jäsenet ovat olleet alun perin ystäväporukka, eikä yhteinen side ole katkennut suurimpienkaan kriisien edessä, vaikka lähellä on käynyt. Voiko sitten viisi naista tulla vuosikausia toimeen ilman älytöntä PMS-kiukuttelua ja elämää suurempaa draamaa?
– Me olemme todella hyviä ystäviä, mutta voisin verrata tätä historiaamme viiden hengen pitkäksi parisuhteeksi. Onhan meillä ollut kriisejä ja sitten on ollut niitä kukoistuskausia. Nyt menee todella hyvin, vaikka viimeisimmän levyn tekeminen olikin yksi suuri koetinkivi, Jonsu paljastaa.
Viimeisin levyrupeama on todella ollut yhtyeelle raskas. Siihen on liittynyt lukuisia ongelmia joko musiikkiin tai muusiikkiteollisuuteen liittyen. Sopimukset menivät pieleen, kosketinsoittajan käsi murtui ja keikkamyyjä vaihtui kriittisellä hetkellä.
– Meillä oli viimeisimmän levyn teossa myös se hankaluus, että teimme sitä saksalaisen tuottajan kanssa, joten tuotanto sijoittui kahteen maahan. Suurin haaste oli se, että bändi oli lähes koko laulunauhoitusten ajan Suomessa ja minä Saksassa. Lisäksi kohtasimme pari sopimusteknistä ongelmaa. Muutama sopimus oli unohtunut ja oli suuri riski, että levy ei olisi tullut koskaan ulos.
Sopimusneuvottelut kestivät puoli vuotta, ja yhtye eli koko sen ajan paineessa, että voisivatko he koskaan edes julkaista uusinta levyään kuuntelijoille. Indican onneksi eri osapuolet saivat sovinnon aikaiseksi, ja nyt pallo on heitetty faneille.
– Jos vielä hieman vertaan nykyistä tilannetta siihen, mistä koko bänditouhu on lähtenyt liikkeelle, niin voin ainakin sanoa paineensietokyvyn kasvaneen. Eihän sitä vielä tiedä, lyökö levy loppujen lopuksi läpi, mutta parhaamme olemme ainakin yrittäneet, Jonsu naurahtaa leppoisasti.
Akvaariolla ja Shinella on samat sävellykset, mutta tekstien aihealueet ja maailmat ovat hyvinkin erilaiset. Shine-levy on ollut jo pitkään valmis ennen kuin Jonsu aloitti suomenkielisen version tekstien loihtimisen. Akvaarion sanoitukset syntyivät viime vuoden kesällä. Hänen elämäntilanteensa muuttui huomattavasti Shinen ja Akvaarion välillä, joten siksi myös sanoitukset ovat eri maailmoista. Myös yhtyeen sisällä on tapahtunut mullistavia asioita, kun kaksi bändin jäsenistä on saanut lapsia.
Indican naiset ovat hitsautuneet vuosien saatossa niin kiinni toisiinsa, että he osaavat jopa tulkita toistensa tunteita pelkkien kasvovärähtelyiden avulla. Jonsun ja Heinin lisäksi riveissä edelleenkin soittavat kosketinsoittaja Sirkku Karvonen, kitaristi Jenny Mandelin ja rumpali Laura Häkkänen.
– Se on mageeta, että tuntee ihmiset niin pitkän ajan takaa, että tietää jokaisen temperamentit. Se on ihan huikeeta, että mä näen esimerkiksi Sirkun poskilihaksista, jos hänellä on huono päivä. Juoksemista rakastava Jenny on sitten taas tyyppinä tosi tulinen ja saattaa lähteä tilanteesta kuin tilanteesta pois oven paiskaten. Sitten hän tulee takaisin kuin mitään ei ois tapahtunutkaan. Kerran hän lähti muun muassa kesken italialaisen haastattelun lenkille, Jonsu hekottaa.
– Meillä kaikilla on kyllä vahvat ominaispiirteensä. Mä oon ehkä sellanen, joka on oppinut vasta viime aikoina ottamaan vastaan krittikkiä. Mun on myönnettävä se, että mä saatoin loukkantua ennen helpommin. Heini sen sijaan on meidän bändistä se, joka on eniten kaikkien kanssa harmoniassa. Laura on meidän teknisin tyyppi ja se, joka ottaa rennosti. Kaikkea on koettu yhdessä ja bändiä koskee vähän samanlaiset säännöt kuin perhettä, sitä ei jätetä ja sen puolesta taistellaan.
”Seksi on aina ollut osa rock-musiikkia”
Indican tytöt muistetaan erityisesti näyttävistä esiintymisasuista, joihin kuuluu korsetteja, sukkanauhoja, pitsiä ja silkkiä. Monet miehet saattavat vierailla heidän keikoillaan lähinnä muista kuin musiikillisista syistä. Jonsu naurahtaa lempeästi Indican jäseniä ihaileville herroille.
– Pääasia on se, että ne jotka tulevat keikalle saavat lisänautintoa elämäänsä. Indican tyyli on nyt hieman muuttunut ja musiikki on iloisempaa poppia, mikä näkyy myös esiintymisasuissa. Vaikka musiikillisesti Indica on tavallaan palannut siihen alkumeininkiin, mitä joskus oli, tahdottiin lyriikoissa tietoisesti ottaa hieman etäisyyttä fantasiaan.
Akvaario-levyn laulut ovat paljon realistisimpia kuin aiempien levyjen kappaleet, ja Jonsu paljastaa, että sanoitukset kertovat todella paljon hänen omasta elämästään. Jonsu käy kappaleissa läpi viime kesän ajatusmaailmaansa ja elämäntilannettaan.
– Mulle tuli tarve kirjoittaa todella paljon suorempaa kuin aiemmin, joten varmasti myös visuaalinen puoli on keikoilla realistisempaa. Perus-Indicasta on mahdoton päästä eroon, mutta tyyliin on nyt otettu uusia kulmia mukaan.
Levyn ensimmäisen musiikkivideo julkaistiin jo viime vuoden puolella, ja Älä kanna pelkoa -videolla nähdään uudenlainen Indica, ja vilahtaapa videolla jopa paljasta pintaa. Jonsun mielestä seksuaalisuus on luonnollinen osa elämää ja usein myös taidetta. Joskus alastomuus tehostaa sanomaa, toisinaan taas vie huomiota pois siltä. Riippuu tietysti, missä yhteydessä sitä käyttää.
– Seksikkyys on makuasia, ja esimerkiksi Miley Cyrusin ikimuistoiset tempaukset ovat olleet mielestäni ihan piristäviä. Mä oon nähnyt pari sen videota, ja musta ne oli viihdyttäviä ja makeita. Etenkin Wrecking Ball oli todella kaunis musiikkivideo, ja alastomuus voi parhaimmillaan tuoda ihmisen sielun lähemmäs katsojaa.
– Tämä Miley-tapaus on ennemminkin herättänyt minussa sen ajatuksen, että yhteiskunnassamme puhutaan hirveästi ilmaisunvapaudesta ja siitä, että kaikki saavat olla erilaisia, mutta valitettavasti se ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu. Jos joku tekee jotain erilaista, niin ihmiset tuomitsevat todella vahvasti esimerkiksi sosiaalisessa mediassa, Indican kauniskasvoinen laulaja harmittelee ja vimmastuu.
– Mun mielestä on tekopyhää kauhistella sitä, että seksi yhdistetään musiikkiin. Seksi on aina ollut tietyllä tavalla osa rock-musiikkia. Kun ajattelee vaikka Elvistä, jonka imagoon seksuaalisuus liittyi hyvin paljon. Mun mielestä se on jokaisen oma asia, miten seksuaalisuuttaan tahtoo hyödyntää tai toteuttaa.
Jonsu myös painottaa, että seksuaalisuus on hänen mielestään todella iso osa ihmisyyttä. Ihmiset puolestaan tekevät musiikkia, joten miksi seksuaalisuus pitäisi yhtäkkiä erottaa kokonaan musiikista?
– Toiset ihmiset yksinkertaisesti nauttivat alastomuudesta enemmän kuin toiset. Kaikki tyylillään, mutta tärkeintä olisi, että tämä yhteiskunta olisi sellainen, jossa meitä kannustetaan vapaasti ilmaisemaan itseään. Kuitenkin siten, ettei satuta ketään tai tee kenellekään pahaa, hän napauttaa.
– Tänä päivänä pop- tai rock-muusikon itsetunnon on oltava hyvässä kunnossa. Onnellinen ihminen tekee mitä haluaa. Kannatta keskittyä omaan elämään ja tehdä siitä niin mahtava taideteos kuin pystyy.
Jonsun omat idolit ja esikuvat ovat vaihtuneet suuresti vuosien myötä. Aluksi klassisen musiikin rinnalle tulivat Beatles, Pink Floyd ja Queen. Tämän hetken kovimmat suosikit ovat Arcade Fire, Air ja Beach House. Treenikämpällä Espoossa soivat kuitenkin kolme kertaa viikossa omat kappaleet, sillä Indica katsoo toiveikkaana tulevaan keikkaputkeen. Yhtyeen ensimmäinen keikka oli hotelli Vantaalla jo 7. helmikuuta ja levynjulkkarit soitetaan Bar Loosessa 28. helmikuuta.
– Akvaario-levyn rakkain biisi on ehdottomasti balladimainen Savuton ja onneton, joka on samalla ensimmäinen koko bändin voimin sanoitettu kappale. Meillä oli todella hauskaa sitä tehdessä, sillä aluksi lyriikat olivat pelkkä pilailua, kunnes ne hioutuivat nykyiseen muotoonsa. Sanat ovat naiivin typerät, mutta täydellisesti tähän päivään sopivat. Lyriikat kertovat väsyneestä puurtajasta, jota hullutteleva bändi yrittää saada mukaansa ja rentoutumaan.
Jonsun mielestä Indica on vastoinkäymisistä huolimatta löytänyt itsensä, vaikka välissä on kokeiltu erilaisia suuntia. Hänen mukaansa kaikki ihmiset joutuvat elämässään tilanteeseen, jonka edessä on kyettävä muuttumaan. Indica palaa nyt takaisin huolettomampaan elämään.
– Välillä me kyllä mietittiin, että onko tässä mitään järkeä. Musiikkialan ammattilainen voi joutua koska vaan työttömäksi, tai sitten saattaa tehdä vuosia töitä ilman, että saa siitä penniäkään takaisin. Intohimo auttaa eteenpäin ja silloin myös nauttii. Kun ihminen tekee sitä mitä hän rakastaa, niin se ei voi viedä kuin oikeaan suuntaan.
Terhi Piiroinen
