Verkossa leviää säännöllisin väliajoin perättömiä väitteitä, joiden mukaan joku supertähti olisi kuollut milloin mistäkin syystä. Artistien ja näyttelijöiden taustavoimat kiirehtivät usein nopeasti kiistämään tiedot kuolinväitteistä. Tuoreimmasta tapauksesta tuli kuitenkin erikoinen.
Keskiviikkona ympäri maailmaa levisi väite, että 93-vuotias näyttelijä Sir Christopher Lee on kuollut. Tieto kuitenkin kiistettiin eilen jyrkästi, kun väitteet tähden kuolemasta leimattiin tavalliseksi nettipilaksi. Tänään tilanne kuitenkin muuttui, kun uutinen Leen kuolemasta lähti leviämään uudelleen. Tällä kertaa tieto osoittautui paikkansapitäväksi, sillä näyttelijä menehtyi sydänkohtaukseen.
Samalla selvisi, että Lee menehtyi Lontoossa jo viime sunnuntaina, joten myös eilen kiistetty uutinen piti sittenkin paikkansa. Vielä ei ole tietoa miksi uutinen vielä eilen kiistettiin. The Guardian -lehden mukaan Leen vaimo Birgit Kroencke ei halunnut tietoa julkisuuteen ennen kuin kaikki perheenjäsenet olivat ensin saaneet suruviestin.
93-vuotiaana menehtynyt Sir Christopher Lee tunnettiin lukuisista merkittävistä elokuvarooleistaan muun muassa Dracula ja Taru Sormusten Herrasta -elokuvissa. Lee aateloitiin vuonna 2009 saavutuksistaan hyväntekeväisyydessä. Tänään lukuisat supertähdet ovat esittäneet julkisen surunvalittelunsa poismenon johdosta.