Heavylegenda W.A.S.P. julkaisi viimeisimmän studiolevynsä kuusi vuotta sitten, mutta fanien pitkä odotus palkitaan lokakuussa, kun yhtye julkaisee 15. albuminsa. Samalla yhtye suuntaa lokakuun alussa klubikiertueelle Suomeen.
– On aikoja minkä tahansa bändin uran aikana, että jotenkin kaikki asiat vain kiteytyvät toisiinsa. Heidän kokemuksensa, vaikutteet ja henkilökohtaiset ajoitukset saattaa ne yhteen. Näin on tapahtunut tämän levyn kanssa, Blackie Lawless kommentoi uutta levyä.
W.A.S.P. tuli esille aikanaan vuonna 1982 Los Angelesin shock rock -piireistä. Kolmen vuosikymmenen aikana ovat tehneet 17 maailmankiertuetta ja 15 studiolevyä eivätkä ole tämän aikana perustyyliään tai soundiaan muuttaneet. Golgotha -levy jatkaa siitä mihin Dominator ja Babylon jäi.
Yhtye esiintyy syksyn klubikiertueellaan Seinäjoella, Helsingissä, Oulussa ja Tampereella.
07.10.2015, Seinäjoki, Rytmikorjaamo
09.10.2015, Helsinki, Kulttuuritalo
10.10.2015, Oulu, Areena
11.10.2015, Tampere, Pakkahuone