Kaikki ovat varmasti kuulleet Vaaleanpunaisesta pantterista, ja jotkut ovat saattaneet nähdä sekavissa olosuhteissa vaaleanpunaisia elefantteja. Nyt sosiaalisessa mediassa kohistaan kuitenkin vaaleanpunaisesta delfiinistä.
Pinky on Louisianan osavaltion merialueilla asuva delfiini, joka on nimetty erikoisen värityksensä mukaan. Eläin on nimittäin kokonaan pinkki. Delfiini havaittiin ensi kertaa vuonna 2007 sen ollessa vielä pieni poikanen.
Albinodelfiinien tiedetään joskus muuttuvan pinkiksi ollessaan stressaantuneita tai peloissaan. Pinkyn tapauksessa näin ei kuitenkaan vaikuttaisi olevan, sillä eläin on ollut vaaleanpunainen syntymästään lähtien.
– Näemme Pinkyn uimassa kesäisin lähes joka päivä. Olemme tehneet siitä havaintoja paljon viime viikkoina. Eläin vaikuttaa iloiselta ja terveeltä, kalastusaluksia vuokraavassa yrityksessä työskentelevä kapteeni Erik Rue kuvailee paikalliselle WGNO-uutiskanavalle.
Pinky on herättänyt runsaasti ihastusta sosiaalisessa mediassa, ja sitä on verrattu muun muassa Pokemon-hahmoon. WAFB-uutiskanavan mukaan Pinkyn uskotaan olevan raskaana, joten Louisianan vesistöissä saattaa pian uida enemmänkin pinkkejä delfiinejä.
“Pinky” the rare pink dolphin captured on film for the first time since ’07 http://t.co/qYZrOgYua0 pic.twitter.com/l0i7R3g4Cx
— Mic (@micnews) 8. syyskuuta 2015
A rare pink dolphin was spotted in a Louisiana waterway and it could possibly be pregnant. >> http://t.co/TucxxxcNmM pic.twitter.com/oDA9P0W5Km
— WAFB (@WAFB) 9. syyskuuta 2015