Maija Poppanen tehdään uusiksi – tyrmättiin somessa heti

Viihdeuutiset · Tim Isokivi

P.L. Traversin kirjoihin perustuva Maija Poppanen lukeutuu kaikkien aikojen rakastetuimpiin koko perheen musikaalielokuviin. Disney-yhtiön vuonna 1964 ensi-iltansa saaneen elokuvan päärooleissa nähtiin Julie Andrews ja Dick Van Dyke.

Nyt Disney-yhtiö on suunnittelemassa uutta Maija Poppanen -elokuvaa. Entertainmen Weekly -sivuston mukaan uuden elokuvan tapahtumat sijoittuvat lama-ajan Lontooseen 1930-luvulle. Elokuvan ohjaa Into the Woods -musikaalista vastannut Rob Marshall.

Tieto uudesta Maija Poppanen -elokuvasta sai ristiriitaisen vastaanoton sosiaalisessa mediassa. Osa Twitter-käyttäjistä piti ideaa huonona, ja he pelkäävät sen pilaavan alkuperäisen elokuvan maineen. Erityisesti kysymyksiä herätti se, kuka voisi korvata Julie Andrewsin Poppasen roolissa uudessa versiossa.

– Oikeasti, miksi he ovat tekemässä Maija Poppasta uudelleen? Se ei tule ikinä olemaan alkuperäisen veroinen ilman Julie Andrewsia, Twitter-käyttäjä @MorganLeGay_ kyseenalaisti.

– Marvelin ja Star Warsin omistava Disney tekee Maija Poppasen uudelleen. Toivon valomiekkaa heiluttavan Maija Poppasen liittyvän Avengersiin, @edyong209 spekuloi.

Toistaiseksi ei ole tiedossa, ketä uuden elokuvan päärooleissa nähdään. Alkuperäisen elokuvan syntytarinaan tutustuttiin niin ikään Disney-yhtiön tuottamassa Saving Mr. Banks -elokuvassa, joka sai ensi-iltansa vuonna 2013.