Monet ihmiset suosivat nykyään tekstiviestien lähettämistä, sillä monilla eri sovelluksilla tai samanlaisten puhelimien kesken viestitteleminen on ilmaista. Viestin lähettäminen on turvallista, sillä toisen ihmisen viestiin saa reagoida rauhassa ja oman vastauksen voi miettiä alusta loppuun harkiten.
Viestinä lähetetyn asian vastaanottaminen ei tunnu kiireiseltä, minkä vuoksi moni voi unohtaa vastata viestiin tai vastaa siihen tuntien kuluttua viestin saapumisesta. Tämän vuoksi puhelimella soittaminen onkin monesti tehokkaampi keino saada toinen henkilö kiinni, koska soiton saadessaan moni jo arvaakin asian olevan tärkeä tai kiireinen.
Viestien yleistyminen on aiheuttanut sen, että moni alkaa vieraantumaan puhelimessa puhumisesta ja esimerkiksi virallisten asioiden hoitamisesta puhelimitse. Puhelimessa puhuminen saattaa ahdistaa tai jännittää sekä soittajaa että vastaajaa, minkä vuoksi henkilö voi jättää vastaamatta puheluun ja kirjoittaa tavoittelijalle tekstiviestin sen sijaan.
Uuden teknologian vaikutuksista ihmisten keskenäiseen viestintään ja kanssakäymiseen pureutuvan Alone Together -kirjan kirjoittanut Sherry Turkle kertoi NPR-sivuston julkaisemassa haastattelussa, mitä hänelle oltiin tekstiviesteihin liittyen vastattu. Aikuiset ja varsinkin teini-ikäiset välttävät keskustelemista, koska suullista keskustelua ei pysty hallitsemaan samalla tavalla kuin viestikenttää.
Puhelimessa puhuminen on reaaliaikaista, minkä vuoksi keskustelun kulkua ei ehdi juuri miettimään eikä omia sanomisiaan pysty kontrolloimaan samalla tavalla kuin tekstiviestissä. Vaikka puhuminen ja sanallinen viestintä onkin ihmisten etuoikeus ja vahvuus, keskustelutaidot ovat alkaneet heikentymään viestien myötä.