Applen iPad-tabletti on melko kallista teknologiaa, joka on aiemmin mielletty lähinnä aikuisten työvälineeksi. Nykyään monet vanhemmat viihdyttävät iPadinsä avulla myös lapsiaan ja lataavat siihen erilaisia pelejä ja sovelluksia, joiden parissa lapset voivat viihtyä esimerkiksi pitkillä automatkoilla.
Lapsien lisäksi myös lemmikit ovat viihtyneet iPadin parissa mainiosti. Tabletille on nykyään saatavilla yksinkertaisia pelejä, joita koiratkin pelaavat mielellään. Peleissä pyydystetään uiskentelevia kaloja koskemalla näyttöä, ja koirat näyttävätkin ymmärtävän hyvin nopeasti, mitä niiden kuuluu tehdä.
YouTube-videolla nähdään hauska tilanne, kun koira on laitettu pelaamaan tabletilla. Pieni koiranpentu on täysin kalapelin lumoissa ja yrittää saada kalaa tassuillaan kiinni. Koira vaanii näytöllä uiskentelevaa kalaa ja hyppää aina vauhdikkaasti sen päälle.