Pukuloistoa Oscar-gaalassa – upeimmat asut muhkeassa kuvakoosteessa!

Viihdeuutiset · Annukka Heikkilä

Viime yönä Suomen aikaa Yhdysvalloissa Hollywoodissa järjestetty Oscar-gaala 2016 oli 88. kertaa järjestetty palkintogaala, jossa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot vuoden 2015 parhaille elokuville ja elokuva-alan tekijöille.

Punaisella matolla nähtiin jälleen tänä vuonna paljon pukuloistoa kun kauniit näyttelijättäret ja komeat näyttelijät kävivät valokuvattavina. Palkintogaaloissa moni haluaa tehdä vaikutuksen omalla asullaan, jota on saatettu suunnitella jonkin muotitalon kanssa yhteistyössä jo pitkään ennen tapahtumaa.

Tänä vuonna parhaiten pukeutuneiden näyttelijättärien yllä nähtiin iltapukuja, joissa oli todella avoin selkä, kimaltelevia paljetteja, pitsiä ja pitkiä laahuksia.

Elite Daily listasi parhaiten pukeutuneet näyttelijät, jotka olivat lehden mukaan tänä vuonna Rachel McAdams, Rooney Mara, Charlize Theron, Priyanka Chopra, Saiorse Ronan, Alicia Vikander, Olivia Wilde, Brie Larson, Lady Gaga, Margot Robbie ja Jennifer Lawrence.

Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash
Splash