Viime yönä Suomen aikaa järjestetty Oscar-gaala 2016 oli 88. kertaa järjestetty palkintogaala, jossa Yhdysvaltain elokuva-akatemia jakoi Oscar-palkinnot vuoden 2015 parhaille elokuville ja elokuva-alan tekijöille. Punaisella matolla nähtiin jälleen tänä vuonna paljon pukuloistoa kun kauniit näyttelijättäret ja komeat näyttelijät kävivät valokuvattavina.
Palkintogaaloissa moni haluaa tehdä vaikutuksen omalla asullaan, jota on saatettu suunnitella pitkään ja huolellisesti. Aina pukujen tekemä vaikutus ei kuitenkaan ole sellainen kuin tähti olisi toivonut sillä osa näyttelijöistä rankataan joka vuosi huonoiten pukeutuneiksi.
Elite Daily listasi huonoiten pukeutuneet näyttelijät, jotka olivat lehden mukaan tänä vuonna Kerry Washington, Amy Poehler, Jared Leto, Cate Blanchett, Heidi Klum ja Sofia Vergara. Puvut saivat huonoja pisteitä lähinnä sen vuoksi, että niitä pidettiin liian erikoisina tai mauttomina.