Stratton Oakmont -pankkiirifirmaan kuulunut Andrew Greene nosti vuonna 2014 oikeusjutun suositun The Wolf of Wall Street -elokuvan tekijöitä vastaan. Greene oli yhden elokuvassa esiintyvän hahmon esikuva, ja miehen mukaan tekijät syyllistyivät kunnianloukkaukseen kuvatessaan hänet huumeisiin ja prostituoituihin sekaantuvana bile-eläimenä.
Liittovaltion tuomari on määrännyt The Wolf of Wall Street -elokuvan pääroolia esittävän Leonardo DiCaprion todistajaksi oikeuteen. Andrew Greenen asianajajien mukaan ohjaaja Martin Scorsese ja kirjoittaja Terence Winter kertoivat käyneensä näyttelijän kanssa lukuisia keskusteluja käsikirjoituksen luomisesta.
Andrew Greene vaatii oikeudessa yli 50 miljoonan dollarin korvauksia maineensa turmelemisesta. Paramount-tuotantoyhtiön mukaan näyttelijä P.J. Byrnen esittämän Nicky ”Rugrat” Koskoffin esikuvana toimi useita eri henkilöitä, joista Andrew Greene oli vain yksi.
The Wolf of Wall Street perustuu Stratton Oakmontin perustajan, Jordan Belfortin muistelmateokseen. Belfortia esitti elokuvassa roolistaan Oscar-ehdokkuuden saanut Leonardo DiCaprio. Andrew Greene oli miehen lapsuudenystävä ja liikekumppani.