Miesten keskuudessa tuntuu välillä toimivan salainen sopimus, joka koskee naisia. Vaikka miehet eivät tuntisi toisiaan he suostuvat tekemään erikoisiakin palveluksia toisen kaksilahkeisen puolesta jos se vain auttaa kyseistä henkilöä saamaan naisen itselleen.
Nyt Imgur-sivustolla on julkaistu hauska esimerkki siitä miten tätä miesten välistä hiljaista sopimusta kunnioitetaan. Nuori mies lähestyi toista viestillä ja pyysi palvelusta. Tekstiviestin saanut mies hämmentyi ja kysyi, että tuntevatko he edes toisiaan. Tähän viestin lähettänyt vastasi, että he eivät tunne, mutta hän on käyttänyt miehen kasvokuvaa internetissä saadakseen naisia.
Nyt mies oli saanut yhden naisen kiinnostumaan itsestään tuntemattoman miehen kuvilla, ja nainen oli pyytänyt tätä lähettämään alastonkuvaa. Mies päätti rehdisti kertoa hänen kuvissaan poseeraavalle miehelle, että hän on esiintynyt tämän kasvoilla.
Nyt mies tarvitsi kuitenkin vielä nakukuvia saadakseen naisen ostamaan hänelle Playstation 4 -konsolin. Kaveri riensi heti tuntemattoman apuun ja lähetti hänelle kaksi alastonkuvaa itsestään. Loppuun hän rohkaisi miestä hankkimaan vielä hänellekin vähän tavaraa hänen alastonkuvillaan.