Suomalainen laulajatähti Saara Aalto on parhaillaan mukana Iso-Britannian X Factor -kykyohjelmassa, joka on Britanniassa merkittävästi suositumpi kuin sama ohjelmaformaatti on Suomessa.
29-vuotias Saara Aalto esitti karsinnoissa Sian suositun Chandelier-kappaleen saaden tuomari Nicole Scherzingerin lähes twerkkaamaan. Saara kertoi miljoonille televisiokatsojille olevansa ensimmäistä kertaa Iso-Britanniassa ja asuvansa Joulupukin kodin liepeillä. Lisäksi hän kertoo osaavansa laulaa Let It Go -kappaleen 15 eri kielellä ja haaveilleensa lapsesta saakka Disney-prinsessa.
Saara Aalto pääsi kilpailussa jatkoon, joten suomalaisilla on nyt uutta jännitettävää.