Suomalaista musiikkihistoriaa parhaillaan maailmalla tekevä Saara Aalto selviytyi viikonloppuna upeasti jatkoon Britannian X Factor -kilpailussa miljoonien televisiokatsojien edessä. Saara oli mukana vähiten ääniä saaneiden joukossa, joten hän joutui laulamaan vielä kerran.
Nyt Saara on lähettänyt faneilleen terveisiä X Factor -talosta 17 tunnin työskentelyn ja harjoittelun jälkeen. Samalla hän kommentoi äänimäärää, joka oli pudottaa hänet kisasta.
– En ollut yllättynyt jäädessäni kahden viimeisen joukkoon. Se oli aika loogista, koska minulla ei ole Englannissa kotikaupunkia, joka tukisi minua. Toivon, että lopulta kuitenkin voitan brittien sydämet puolelleni ja että he saavat tilaisuuden tuntea minut, Saara Aalto kirjoitti.
– Tuomareilta saamani kommentit olivat… Ne olivat huikeita. Tunnen, että saan hyväksyntää ja tukea, jolloin se saa minut yrittämään vieläkin kovemmin. Teen kovasti töitä tulevan viikon ja toivottavasti näette minusta sitten aivan uuden puolen.