Puolisot saattavat ehdottaa pimeänä kaamosajan iltana, että he katsoisivat yhdessä kauhuelokuvan. Idean tasolla kauhuelokuvien katsominen saattaa jopa kuulostaa romanttiselta vaihtoehdolta, kun kulta kääriytyy kainaloon. Todellisuudessa kauhuelokuvien katsominen on samalla kaavalla toistuvaa.
Leffailta alkaa elokuvan valitsemisesta. Netflixin tarjonta kahlataan ainakin kolmeen kertaan läpi, ja lopulta pariskunnat päätyvät katsomaan sattumanvaraisen elokuvan. Kaupalliset kauhuelokuvat toistavat lähes aina yhtä ja samaa kaavaa. Kun on nähnyt yhden, on nähnyt ne kaikki.
Kauhuelokuvien katsomiseen kuuluu, että asunnon valaistus himmennetään minimiin. Ensimmäisen vessahädän iskiessä elokuva pannaan paussille ja valot räväytetään takaisin päälle. Sitten haetaan juomista tai käydään savukkeella. Kissa pyytää ruokaa. Kaukosäädin häviää ja lopulta päätetään pitää valot päällä, koska niiden jatkuva rämpyttäminen tuntuu typerältä. Pimeässä ei kuitenkaan uskalla liikkua, koska televisiossa pyörii kauhuelokuva.
Pelottavia elokuvia katsotaan peiton tai viltin alla. Lämmike on eräänlainen suojamuuri elokuvan pahiksia vastaan. Samaan aikaan kuitenkin kerrotaan ääneen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Sitten alkaa kritisointi: ”Miksi toi menee tonne taloon? Eikä! Pitäisikö soittaa poliisille, hei! Tyhmä ei juokse karkuun.”
Kauhuelokuvia katsoessa on myös pakko arvostella näyttelijäsuorituksia. Jokaisesta katsojasta kuoriutuu 1,5-tuntisen aikana ammattitason kriitikko, joka valittaa popcornit suussa elokuvan ala-arvoista tasoa. Sen jälkeen pariskunta päättää, että ensi kerralla katseluvuoron saa legendaarinen klassikkokauhuelokuva. Eihän nykyään edes osata tehdä kauhua. Yksi oleellisin asia on kuitenkin kumppanin pelästyttely. Sitten säikähtäneenä voi taas käpertyä kullan kainaloon kihertämään.
https://www.instagram.com/p/3AVNS_lQMF/
