Skandaali Oscar-gaalassa – näin ei pitänyt voida käydä!

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elokuva-alan arvostetuimmat palkinnot jaettiin viime yönä Oscar-gaalassa. Arvokas tilaisuus kärsi kuitenkin skandaalista, kun näyttelijälegendat Warren Beatty ja Faye Dunaway olivat saaneet kunnian jakaa parhaan elokuvan Oscar -palkinnon. He nimittäin julistivat voittajaksi väärän elokuvan.

Beatty ja Dunaway julkistivat voittajaksi virheellisesti Oscar-ennakkosuosikki La La Landin, jota ehdittiin juhlia hetken aikaa ennen kuin totuus selvisi. Voittaja olikin todellisuudessa Moonlight. La La Landin tekijät ehtivät jo lavalle pitämään kiitospuhetta, kun virhe paljastui.

Oscars

Warren Beatty selitti virhettä kirjekuorien sekoittumisella, sillä hänen mukaansa hän oli saanut käteensä vahingossa Parhaan naisnäyttelijän kirjekuoren. Siinä luki Beattyn mukaan ”Emma Stone – La La Land”. Televisiolähetyksessä nähtiin kuitenkin Warren Beattyn kädestä otettu kirjekuori, jossa lukee ainoastaan Moonlight. Kiistely virheeseen syyllisestä käy parhaillaan kuumana muun muassa Warren Beattyn ja Emma Stonen välillä.

Paras elokuva oli siis Moonlight ja Paras naisnäyttelijä Emma Stone elokuvasta La La Land. Paras miesnäyttelijä oli Sean Casey Affleck elokuvasta Manchester by the Sea. Paras ohjaaja oli La La Landin Damien Chazelle. Parhaasta miessivuosasta palkittiin Mahershala Ali ja parhaasta naissivuosasta Viola Davis.