Animaatiolla on huomattavasti pidempi historia, kuin moni saattaisi ehkä kuvitellakaan. Jo ennen filmin keksimistä yksinkertaisia animaatioita saatiin aikaan taikalyhdyn ja zoetroopin kaltaisten keksintöjen ansiosta.
Varsinaiset ensimmäiset animaatiofilmit luotiin 1900-luvun alussa. Suuren yleisön animaatio valloitti pitkälti Walt Disneyn ansiosta. Vuonna 1937 ilmestynyt Lumikki ja seitsemän kääpöitä teki animaation keinoin toteutetuista pitkistä elokuvista lopullisesti valtavirran viihdettä.
Youtuben The Solomon Society -kanavan tuore video paljastaa, kuinka animaatio on muuttunut ja kehittynyt yli satavuotiaan historiansa aikana. Se perehdyttää niiden historiaa ensimmäisistä, yksinkertaisista kokeiluista aina 1980-luvun lopun Disney-elokuviin saakka. Videolle on luvassa myös jatkoa, sillä tietokoneanimaation kehitys onkin täysin oma lukunsa.