Yhdysvaltalainen näyttelijä John Heard menehtyi viime perjantaina Kalifornian Palo Altossa 71-vuotiaana. Virallista kuolinsyytä ei ole tiedotettu mediaan, mutta hänen poikansa kuolemalla saattaa olla osuutta asiaan. John Heardin 22-vuotias poika menehtyi nukkuessaan viime vuoden joulukuussa.
John Heardin Max-niminen poika menehtyi puoli vuotta sitten nukkuessaan. Max eli äitinsä kanssa ja oli vieraantunut näyttelijäisästään. Maxin äiti Sharon Heard tiedotti tällöin, että hänen poikansa suri suuresti elämäänsä ilman isän läsnäoloa. Hotellisiivooja löysi John Heardin kuolleena kalifornialaisesta hotellihuoneesta, eikä näyttelijän menehtymiseen uskota liittyvän laittomuuksia.
Heard tähditti 80- ja 90-luvuilla useita suosittuja elokuvia, joista tunnetuimpiin lukeutuu esimerkiksi Yksin kotona, jossa hän näytteli McCallisterin elokuvaperheen isää. John Heard oli pari päivää ennen kuolemaansa pienehkössä selkäleikkauksessa. Poliisi jatkaa kuolinsyytutkimuksia, Mirror uutisoi.