Rakastettu suomalainen näyttelijä-ohjaaja Antti Majanlahti on kuollut. Hän menehtyi 50-vuotiaana pitkän ja menestysekkään näyttelijäuran tehneenä. Yleisradion uutisten mukaan Majanlahti kuoli eilen sunnuntaina.
Kolmevuotiaana näyttelijäuransa aloittanut näyttelijäperheen vesa tuli monille nykyisille aikuisille tutuksi 1990-luvun alussa esitetystä Häräntappoase-televisiosarjasta, jossa hän näytteli Rutasen roolin (Katso tästä). Viime vuosina hänet nähtiin televisioruuduissa erityisesti Uusi päivä -televisiosarjassa, jossa hän näytteli Asko Haaviston roolihahmoa.
Muita Majanlahden suosittuja televisiosarjoja olivat muun muassa Samppanjaa ja vaahtokarkkeja sekä Hovimäki. Näyttelemisen ja ohjaamisen lisäksi Antti Majanlahti työskenteli aiemmin myös kaupunginteatterin johtajana Lappeenrannassa. Hänen oli määrä aloittaa helmikuussa 2018 kaupunginteatterin johtajana Valkeakoskella.