Yhdysvalloissa poliisiväkivalta on päivittäin otsikoissa, sillä poliisit ampuvat vuosittain satoja ihmisiä, joista merkittävä osa aseettomia. Lisäksi poliisiväkivalta on arkipäivää, sillä kansalaisia pahoinpidellään usein. Nyt St. Louisissa on tapahtunut tilanteen hyvin kiteyttävä välikohtaus.
Kolme yhdysvaltalaista poliisia on juuri saanut syytteet kollegansa pahoinpitelystä. Viranomaisten törkeä ylilyönti tapahtui syyskuussa 2017 mielenosoituksessa, jossa poliisit hakkasivat mielenosoittajia.
Eräs kohteeksi valituista mielenosoittajista oli sattumalta saman poliisilaitoksen siviiliasuinen, mutta työtehtävissä ollut poliisi. Uhri oli siviiliasussa tarkkailemassa mielenosoittajien toimintaa. Poliisit sattuivat kuitenkin valitsemaan omassa tiimissään olevan miehen ylimitoitetun voimankäyttönsä kohteeksi, joten poliisit pahoinpitelivät kollegansa.
Poliisit olivat iskeneet miehen katuun ja sen jälkeen lyöneet ja potkineet häntä sekä hakanneet häntä mellakkapampuilla. Neljäs poliisi sai syytteen todisteiden väärentämisestä, kun hän yritti peitellä kolmen kollegansa tekoa. Syytetyt olivat jo ennen mielenosoitusta kertoneet odottavansa tilaisuutta käyttää voimakeinoja mielenosoittajiin.