Toys’R’Us ja BR-lelukaupat konkurssiin: ”Emme voi enää jatkaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme taannoin miten maailman suurin lelukauppaketju Toys’R’Us ajautui konkurssiin. Tuolloin Pohjoismailla oli vielä toivoa, koska täkäläiset liikeet olivat tanskalaisen Top-Toy -yhtiön omistuksessa. Sama yritys pyörittää myös BR-lelukauppoja.

Nyt Top-Toy on kuitenkin ajautunut konkurssiin ja joutuu siksi sulkemaan myymälänsä kaikissa Pohjoismaissa. Konkurssin syyksi yhtiö kertoo heikosti sujuneen joulumyynnin, jonka johdosta yritys ei voi jatkaa velkasaneerauksen ohjelmaansa.

– Olemme tulleet pitkän matkan ja velkasaneerauksemme ohjelma hyväksyttiin tuomioistuimen ja velkojien toimesta. Olemme tehneet kellon ympäri töitä yrityksen uudelleenjärjestelyksi, mutta ikävä kyllä tänään selvisi, että emme voi enää jatkaa velkasaneerausta odottamattoman heikon joulumyynnin takia, Top-Tony toimitusjohtaja Per Sigvardsson kertoo.

Konkurssi vaikuttaa merkittävästi lelukauppoihin Suomessa, sillä Toys’R’Us ja BR-lelut ovat olleet perheille merkittäviä lelujen ostopaikkoja. Nyt lelukaupat pyritään yrityksen mukaan pitämään auki vuodenvaihteeseen saakka. Suomessa avoinna yritetään pitää alla listatut myymälät, mutta muut ovat mahdollisesti suljettuna jo huomisesta lauantaista lähtien.

BR Forum, Helsinki



BR Jumbo, Vantaa



BR Hämeenlinna



TOYS R’ US Vantaa



TOYS R’ US Ideapark



TOYS R’ US Oulu-Idea



TOYS R’ US Mylly



TOYS R’ US Jyväskylä