Marcus & Martinus esiintyy ensi kesänä Helsingissä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Tänään Helsinkiin vierailulle saapunut norjalaiskaksikko Marcus & Martinus julkisti esiintyvänsä Helsingin Telia 5G Areenalla sunnuntaina 16. kesäkuuta. Uutta musiikkia parhaillaan työstävä Marcus & Martinus on Pohjoismaiden suosituin popduo.

Marcus & Martinusin suosio on kasvanut mittaviin suhteisiin myös muualla Euroopassa. Pelkästään Suomessa kaksikon kappaleet ovat keränneet jo yli 80 miljoonaa streamia ja Moments sekä Together -albumit ovat myyneet kultalevyyn oikeuttavan määrän. Tällä hetkellä kaksikko on ehdolla Saksan, Itävallan ja Sveitsin alueiden Kids Choice Awardseissa ehdolla Paras duo -kategoriassa.

Poikkeuksellisen valtavaa suosiota Suomessakin nauttiva norjalaiskaksikko keräsi 2017-2018 välisenä aikana seitsemän kuukauden sisään kaikkiaan 35.000 ihmisen yleisöt Hartwall Arenan ja Helsingin Kaisaniemen puiston keikoillaan.