Yksityisten parkkiyritysten autoilijoille määräämistä valvontamaksuista tulee tasaisin väliajoin ilmi outoja seikkoja, sillä maksuja määrätään usein myös hatarin perustein. Eilen Porvoossa tapahtui sosiaalisessa mediassa paljon huomiota saanut tapaus, jossa Tea Valjakka sai autonsa tuulilasiin yllättävän valvontamaksun.
– Porvoossa pysäköinti on kyllä taitolaji. Tuntuu, ettei täällä enää kerätä pysäköintivirhemaksuja, vaan tehdään tahallaan kiusaa ihmisille. Pysäköin hetki sitten auton Taidetehtaalle ja näin alueella pysäköintivalvojan. Maksoin maksun ja heti lähdettyäni hän käveli autolle, jotenkin tuli sellainen tunne, että pitäisikö jäädä seuraamaan tilannetta, mutta poistuin asioilleni, Tea Valjakka kirjoittaa somessa.
Tässä tapauksessa Valjakka oli siis jo maksanut pysäköintimaksunsa. Hänen mukaansa yksityisen parkkiyhtiön valvoja näki hänen saapumisensa, maksulapun noutonsa ja poistumisen paikalta, mutta vain pari minuuttia myöhemmin 50 euron maksulappu oli ilmestynyt auton ikkunaan. Valjakka ihmetteli asiaa, koska oli maksanut tarvittavaa pidemmästä pysäköinnistä mielestään asianmukaisesti.
– Hän näki, että maksoin ja laitoin lapun tuulilasiin. Kun tulin noin viiden minuutin päästä takaisin, minulla oli 50 euron sakkomaksu. Syy: Pysäköintimaksun suorittamatta jättäminen. Hän oli kirjoittanut minulle sakon 2 minuuttia sen jälkeen, kun olin maksanut parkin ja tätä kirjoittaessa, minulla on edelleen parkkiaikaa jäljellä, Valjakka kirjoittaa.
Valjakka lähti etsimään jo kertaalleen näkemäänsä yksityistä pysäköinninvalvojaa kysyäkseen valvontamaksun perustetta. Pian naisvalvoja löytyi, jolloin tämä tiesi heti kertoa mistä oli kyse. Porvoossa auton rekisterinumero tulee ilmoittaa pysäköidessä, ja tässä tapauksessa Valjakka oli valvojan mukaan kirjoittanut autonsa rekisterinumeron laitteeseen väärin.
Pysäköinninvalvoja oli itsekin huomannut, että autoilija oli kirjoittanut autonsa rekisteritunnuksen kirjainosuudessa olevan OPZ epähuomiossa muodossa 0PZ, jossa O-kirjaimen tilalla oli numero nolla. Tämä taas johtuu siitä, että pysäköintilaitteessa kirjaimet ja numerot ovat päällekkäin siten, että virheen tapahtumista ei ole edes yritetty estää ennakkoon. Tämä seikka oli luonnollisesti tiedossa myös pysäköinninvalvojalla, joka huomasi inhimillisen erehdyksen ja rokotti autoilijaa 50 eurolla O-merkin vaihtumisesta 0-merkkiin.
– Kun kysyin mitä ihmettä tämä tarkoittaa, niin hän vastasi, että olin syöttänyt rekisterinumeroksi vääränlaisen O-kirjaimen. Parkkia maksaessa kun pitää syöttää nykyään rekisterinumero. Hän ei suostunut perumaan sakkoa. Se mitä luulin O-kirjaimiksi on kuulema 0 ja silloin en ole maksanut parkkia oikein, Valjakka jatkoi.
Oheisista kuvista voidaan huomata, että pysäköintilaitteen näppäintaulussa numeroita ja kirjaimia ei ole erotettu toisistaan mitenkään, vaan kaikki näppäimet ovat yhdessä suuressa taulussa. Tässä tapauksessa kyse ei siis ollut esimerkiksi teknisesta ongelmasta, koska yksityinen valvoja huomasi pysäköinnin ja maksulapun laittamisen ikkunaan sekä luonnollisesti myös siinä olevan virheen.