Maailmankuulu kanadalainen laulaja-lauluntekijä ja moninkertainen Grammy-ehdokas Carly Rae Jepsen vieraili taannoin Kuusamossa Visit Finlandin, House of Laplandin ja Finnairin kutsumana. Nyt laulajatar on julkaissut kappaleestaan The Sound uuden videon, jossa hän esittää kappaleen laiturilla järven rannalla.
Kappale on ainutlaatuinen artistille siinäkin mielessä, että sekä audio että video on nauhoitettu täysin Lapin luonnossa. Videon myötä maailmalla päästään ihailemaan Ruka-Kuusamon kaunista järvimaisemaa. Laulajattaren ohjelmaan kuului kuvausten lisäksi vierailu husky-farmilla, rentoutumista saunassa, melontaa ja paikalliseen ruokakulttuuriin tutustumista.
– Luonto on tärkeässä osa lapsuuttani ja osa parhaita muistojani. Suomen Lapissa sain nauttia uskomattomasta hiljaisuudesta, joka antoi omille ideoille tilaa virrata. Kokemus oli aivan uskomaton, Carly Rae Jepsen kertoo.
33-vuotias Carly Rae Jepsen teki läpimurron vuonna 2011 julkaistulla Call Me Maybe -hitillä, joka ansaitsi myös kaksi Grammy-ehdokkuutta. Kappale on myynyt Suomessa nelinkertaista platinaa. Vuonna 2015 julkaistu kriitikoiden ylistämä albumi Emotion on ylittänyt Suomessa kultarajan ja sisälsi niin ikään tunnettuja hittejä, kuten platinaa myyneen I Really Like You -singlen sekä kultarajan ylittäneen Run Away With Me -kappaleen.