Soundin lukijat: PMMP julkaisi 2000-luvun alun parhaan levyn

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Arvostettu musiikin aikakausilehti Soundi on toteuttanut laajamittaisen kyselyn 60 suomalaiselle musiikkitoimittajalle. Toimittajat ovat saaneet äänestää 2000-luvun parasta suomalaislevyä. PMMP voitti ylivoimaisesti.

Kuva: Santeri Saarinen, Stara

Vuonna 2005 ilmestynyt PMMP:n Kovemmat kädet levy on äänestetty virallisesti parhaaksi 2000-luvun tähän saakka ilemstyneistä suomalaisalbumeista. Levy oli aikanaan Suomen virallisella albumilistalla yhteensä 57 viikkoa. Levyllä ovat muun muassa biisit Matkalaulu, Oo siellä jossain mun, Päiväkoti ja bonusversiolla Pikkuveli-cover.

Soundin äänestyksen 10 parasta albumia vuosina 2000-2019:

1. PMMP – Kovemmat kädet – 2005

2. Liekki – Korppi – 2003

3. Risto – Aurinko aurinko plaa plaa plaa – 2006

4. Pepe Willberg – Pepe & Saimaa – 2014

5. Litku Klemetti – Juna Kainuuseen – 2017

6. Jukka Nousiainen – Ei enää kylmää eikä pimeää – 2018

7. Pää Kii – Pää Kii – 2012

8. J. Karjalainen – Et ole yksin – 2013

9. Radiopuhelimet – Oulu on kaupungin nimi – 2000

10. Disco Ensemble – First Aid Kit – 2005