Miesten seksivälineet ovat vielä tabu – naisten seksivälineillä pidempi historia

Lifestyle · Terhi Piiroinen

Naisten hysteriaa poistettiin satoja vuosia sitten genitaalialueita hieromalla. Jalkovälin hierontaa suoritettiin jopa lääketieteen nimissä viktoriaaniselle aikakaudelle saakka, kunnes lääkärit saivat väsyneiden käsiensä tueksi ensimmäisiä hierontalaitteita. Nykyisin seksivälinemarkkinat ovat miljardibisnes.

Seksivälineet ovat muuttuneet entistä luontevammaksi osaksi suomalaisten seksielämää, mikä näkyy myönteisenä suhtautumisena aikuisten leikkikaluihin Yli puolet suomalaisista suhtautuu myönteisesti yhdessä käytettäviin seksivälineisiin, kuten liukuvoiteisiin ja seksiasuihin. Nuoret aikuiset ovat kaikista avoimimpia seksivälineiden käytön suhteen.

– Naisille on siis jo pitkään ollut saatavilla erilaisia seksivälineitä, sillä naiset ovat kokeneet tarvitsevansa miehiä enemmän apuvälineitä saavuttaakseen orgasmin. Yleensä tällaiset pitkään olemassa olleet asiat ovat ehtineet vakiinnuttaa jalansijansa, jolloin niitä myös pidetään yhteiskunnassa normaaleina ja hyväksyttyinä asioina, Kaalimato.comin seksuaaliterapeutti Annukka Lavikainen kertoo.

Miesten seksivälineitä suomalaiset eivät näe aivan yhtä positiivisesti kuin naisille suunnattuja seksivälineitä. Kaalimato.comin mukaan miesten välineisiin positiivisesti suhtautuvia on vain 30 prosenttia suomalaisista.

– Seksivälineet tuovat miehille nautintoa ja apua seksielämäänsä, joten en näe mitään faktista syytä, miksi niihin pitäisi suhtautua negatiivisemmin kuin naisten välineisiin. Viime vuosina miehille suunnattujen seksivälineiden valikoima on monipuolistunut ja laajentunut. Havaittavissa on siis selkeästi suunta kohti hyväksyvämpää suhtautumista, hän jatkaa.