EU:ssa vaaditaan yhteistä laturia kaikille puhelimille

Viihdeuutiset · Stara.fi

Matkapuhelinten kehityskaaren aikana miljardit ihmiset ovat tuskailleet laitteiden laturien kanssa, sillä vuosien varrella laturit ja niiden littimet ovat vaihdelleet suuresti. Vasta aivan viime vuosina on nähty kehitystä, jossa puhelinvalmistajat ovat tehneet yhteensopivia latureita. Android-laitteissa yleisin laturi on tällä hetkellä USB-C ja Applen puolella taas Lightning.

Laturien yhteensopimattomuus on tuottanut maailmaan valtaisan määrän elektroniikkajätettä, sillä puhelimen mukana toimitetaan yleensä aina uusi laturi. Monissa perheissä vanhoja latureita onkin yhä kassikaupalla. Nyt euroedustajat ovat kiinnittäneet huomionsa tähän ongelmaan ja julkaisseet lausuman, jossa he vaativat yhteinäisiä latureita kaikkiin puhelimiin.

– Jätteen vähentämiseksi ja kuluttajien elämän helpottamiseksi haluamme sitovia toimenpiteitä, jossa laturit käyvät kaikkiin matkapuhelimiin ja muihin kannettaviin laitteisiin, julkilausumassa todetaan.

EU katsoi vuonna 2014 hyväksytyssä direktiivissä, että yleinen laturimalli tulee kehittää. Sittemmin EU-komissio on rohkaissut valmistajia toimimaan näin vapaaehtoisesti, mutta heikolla menestyksellä. Esimerkiksi Apple on siirtynyt aivan viime aikoina käyttämään uusissa laitteissaan USB-C -liittimiä.

Nyt euroedustajat peräänkuuluttavat kuitenkin voimakkaampia toimenpiteitä asian toteuttamiseksi. Euroedustajat haluavat sitovan määräyksen, jonka myötä kaikkiin kannettaviin laitteisiin tulisi käydä samant laturit. Euroedustajien arvion mukaan vanhoista latureista tulee vuodessa 51 000 tonnia elektroniikkajätettä. Asiasta uutisoi Techradar-verkkolehti.