Ei voi olla totta! Jenelle Evans asuu taas exän luona

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

MTV-realitysarja Teen Mom -sarjassa esiintynyt Jenelle Evans hehkutti parin kuukauden ajan tajuavan viimeinkin, mikä on parhaaksi hänelle itselleen ja lapsilleen. Tämän takia hän muutti Tennesseen Nashvilleen ja aloitti elämänsä alusta ilman väkivaltaista aviomiestä David Easonia. Hän haki jopa lähestymiskieltoa miehelle.

Pariskunnalla on yksi lapsi, taaperoikäinen Ensley. Nyt Jenelle on kuitenkin muuttanut takaisin Davidin ja hänen omistamalleen maatilalle Pohjois-Carolinaan. Pariskunta on palannut salaa yhteen, vaikka Jenelle Evans suunnitteli yksinhuoltajana jopa omaa televisio-ohjelmaansa.

Us Weekly kertoo, että Jenelle ja David ovat yhdessä ainoastaan käytännön erojärjestelyiden takia. Pari on kuitenkin nähty viettämässä yhdessä iltaa aiemmin Nashvillessa. He ovat ottaneet uuden lemmikkivuohen, jonka kanssa leikkivät sosiaaliseen mediaan julkaistuilla videoilla. Jenelle Evans sai potkut MTV-sarjasta, koska hänen miehensä ampui perheen koiran ja käyttäytyi väkivaltaisesti.

https://www.instagram.com/p/B8sZoerlATC/