Lietolainen perheenisä päätti näyttää miten heittäydytään – nyt räppäri DaddyShow julkaisi huikean musiikkivideonsa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Lietolainen perheenisä ja videotuotannon ammattilainen Esa Arokki päätti osoittaa lapsilleen, että mikä tahansa on mahdollista. Hän päätti ryhtyä twerkkaavaksi rap-artistiksi, ja DaddyShow oli syntynyt. Nyt DaddyShow’n ensimmäinen single Who is your Daddy ja siihen tehty musiikkivideo on julkaistu verkossa. Tulokset ihastuttavat muitakin kuin oman perheen lapsia.

Katso musiikkivideo tästä

– On ollut ilo huomata, että biisistä ovat tykänneet hyvin eri-ikäiset ihmiset ja se on jäänyt korvamadoksi niin 5- kuin 50-vuotiaillekin. Omien lasten sanavarasto on kasvanut, kun he bongaavat tekstistä itselleen vieraita sanoja ja kyselevät niiden merkityksiä, Esa ”DaddyShow” Arokki kertoo Staralle.

Perheenisä haluaa levittää kappaleellaan uskaltamisen ja heittäytymisen ilosanomaa. Pelkkä räppääminen ei siis riittänyt, sillä Arokki löysi lopulta itsensä twerkkaamasta Bouncy Crew -tanssiryhmän kanssa. Tällainen ei liene aivan jokaisen perheenisän arkea.

– Videon tarinaan halusin saada voimakkaasti sitä biisiä tukevaa uskaltamisen ja heittäytymisen viestiä, johon twerkkaamisenkin vahvasti liitän. Käsittelen tätä räppiklisettä siis hyvin toisenlaisesta kulmasta, kuin mihin genressä on yleensä totuttu. Oma tausta liittyy monilta osin sporttiin ja twerkkaaminen jos mikä on rankkaa urheilua, Arokki kertoo.

– Musiikki kaikissa muodoissaan on aina ollut mulle tärkeä asia. Kuitenkin uskallus sen julkaisemiseen omalla naamalla on puuttunut, ja mitä vanhemmaksi olen kasvanut, sitä suuremmaksi omat ennakkoluulot ja pelot ovat muodostuneet. DaddyShow-projekti syntyi halusta osoittaa itselleni, muille ikäisilleni ja ennen kaikkea omille lapsilleni, että mikä tahansa on mahdollista. Saat tehdä juuri sitä, mitä haluat. Pelko ei määrää.

Tuore rap-artisti on tehnyt 15 vuoden ajan ammatikseen videotuotantoja kuvauksesta värikäsittelyyn saakka, mikä näkyy myös musiikkivideon upeassa lopputuloksessa. Ensimmäisen singlen saama palaute on ollut niin positiivista, että Arokki antaa jo vahvan vihjauksen uusista kappaleista. Hänen mukaansa nyt nähtävä kappale on vasta avaus uuteen seikkailuun. Instagramissa DaddyShow’n uraa voi seurata tästä.