Suomen kaunein koti aloittaa seitsemännen kautensa MTV3-kanavalla elokuun viimeisenä päivänä. Hanna Sumari, Tero Pennanen ja Sini Rainio vierailevat yhteensä 30 kodissa. Niistä kymmenen valitaan finaaliin.
Lopulta katsojat äänestävät suosikkikotinsa. Voittaja nappaa 10.000 euron palkinnon. Voittajan selvittyä päästään vielä nauttimaan joulun erikoisjaksoista. Suomen kaunein koti: Joulukodit -jaksoissa käydään jouluisissa kodeissa Hanna Sumarin johdolla. Yhteensä kolmessa joulujaksossa tutustutaan tunnelmallisiin joulusisustuksiin ja saadaan ihania joulukoristeluvinkkejä.
– Koskaan ei voi tietää, mitä niiden takana odottaa, missä on punainen matto ja mikä on asukkaiden rakkain paikka omassa kodissaan. Eniten toivon aina persoonallisia ja rohkeita ratkaisija ja tietenkin hyvää makua, Hanna Sumari kertoo.