Cappella-yhtyeen tähti kuoli koronaan – vastusti kiivaasti rokotuksia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Elektronisen tanssimusiikin merkittävimpiin yhtyeisiin lukeutuneen Cappellan tähti Marcus Birks, 40, on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan sairauteen. Hänet tunnettiin koronarokotusten kiivaana vastustajana, mutta muutti mieltään sairastuttuaan. Lopulta Birks vajosi koomaan ja menehtyi.

Cappella-yhtyeen perusti vuonna 1987 Gianfranco Bortolotti, mutta yhtyeen muut jäsenet vaihtelivat huomattavasti vuosien varrella. Marcus Birks lukeutui yhtyeen nykyiseen kokoonpanoon, jossa ovat mukana myös Marcusin vaimo Lis Birks ja yhtyeen perustaja Bortolotti.

Cappella-yhtyeen ensimmäinen tuleminen tapahtui 1980-luvun lopussa, jolloin yhtye julkaisi housemusiikin klassikoihin edelleen lukeutuvat kappaleet Helyom Halib, House Energy Revenge, Everybody Listen to It ja Get Out of My Case. 1990-luvun alussa yhtye katosi muutamaksi vuodeksi listoilta, kunnes oli aika tehdä näyttävä paluu.

Vuonna 1993 Cappellan palasi rytinällä, kun single U Got 2 Let the Music nousi suureksi kansainväliseksi klubihitiksi ja listaykköseksi useissa maissa. Sitä seuranneet singlet Move on Baby, U & Me ja Move It Up olivat niin ikään hittejä ympäri maailmaa ja tietenkin myös Suomessa.