Kalastus on trendikkäämpää kuin miesmuistiin. Monet harrastavat ulkoilua, retkeilyä ja kalastusta joko perheensä tai kavereiden kanssa. Kalenterivuoden 2022 kalastonhoitomaksu tuli myyntiin 2. marraskuuta.
Kalastonhoitomaksun voi lunastaa Metsähallituksen myyntikanavista tai R-kioskeista kautta maan. Kalastonhoitomaksu on henkilökohtainen kalastuslupa, mutta sen voi lunastaa myös toiselle henkilölle. Oston yhteydessä tulee ilmoittaa luvanhaltijan nimi, osoite ja syntymäaika. Toisin sanoen ensi vuoden kalastusluvista on iloa pitkään, jos sen antaa vaikkapa joululahjaksi tai isänpäivänä.
− Vapaa-ajankalastuksen suosion myötä kasvanut kalastonhoitomaksujen tuotto tarkoittaa parempia mahdollisuuksia kalavesien hoitoon ja kalastuksen edistämiseen. Toivomme monien kokevan hienoja luontoelämyksiä kalastuksen parissa ensi vuonnakin, Metsähallituksen erätalousjohtaja Jyrki Tolonen.