Seiska: Sanna Kiiski epäiltynä rikoksista – jopa 29 uhria

Viihdeuutiset · Terhi Piiroinen

Toimittaja Sanna Kiiski on epäiltynä rikoksesta. Naisella kerrotaan olevan peräti 29 uhria. Kyse on vakavista petoksista, joissa hän on huijannut ihmisiltä arvokkaita esineitä.

– Sanna Kiiski, 47, lähestyi alkuvuodesta useita julkisuudesta tuttuja ja tavallisia ihmisiä hauskalla idealla.



Hän kertoi tekevänsä pilottijaksoa uuteen Arvoa vai ei -tv-ohjelmaan, jossa ihmiset arvioisivat studioon tuotujen esineiden aitoutta, Seiska kertoo.

Selvisi, että kyseistä ohjelmaa ei ole olemassakaan ja Kiiski on ottanut esineet itselleen. Hän oli vienyt tavarat panttilainaamoon ja saanut niistä käteistä. Poliisi epäilee Sanna Kiiskiä törkeästä petoksesta ja identiteettivarkaudesta. Rikosvyyhti on saanut alkunsa tämän vuoden maaliskuussa. Kiiski kertoi aiemmin saaneensa diagnoosin kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, joka vei hänet psykiatriseen hoitoon.