Antti Ketonen televisiojuontajaksi – katso tunnelmat kulisseista

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen suosikkilaulaja Antti Ketonen on tehnyt uuden aluevaltauksen, kun hän on laajentanut toimenkuvaansa televisio-ohjelman juontajaksi. Ketonen juontaa jatkossa Vesillä-ohjelmaa, josta Starassa nähdään nyt maistiaisia kulissien takaa. Uusi ohjelmasarja esittelee nimensä mukaisesti venelyä ja suomalaista saaristoa. Huhtikuussa alkavaa sarjaa esitetään C Morella ja MTV-palvelussa.

Vesillä-sarja on Staran lukijoille jo aiemmin tutuksi tulleen Alpeilla-sarjan sisarohjelma. Ensimmäisellä tuotantokaudella Vesillä ollaan kuuden jakson verran ja niiden myötä tutustutaan Antti Ketosen johdolla muun muassa Porkkalaan, Bengtskäriin, Öröhön ja Hankoon. Ohjelmassa nähdään myös julkisuudesta tuttuja vieraita, kuten Mikko Kuustonen, Pete Parkkonen, purjehtija Tulikettu, Club For Fiven Tuukka Haapaniemi ja Sunrise Avenuen Osmo Ikonen.

– Suomen saaristo on kesäisin todella kiehtova ja ainutlaatuisen upea meri, eläimet ja värit. Eikä monikaan tiedä, mitä kaikkea saaristo tarjoaa. Kaiken lisäksi merireissut ovat poikineet ajatusmaailmaan uusia biisejä ja ideoita. Meri ja vesi ovat olleet minulle todella rauhoittava elementti, Antti Ketonen kommentoi.