Naapurini Totoro ja Henkien kätkemä -elokuvista tunnettu Hayao Miyazakin lukeutuu kansainvälisesti rakastetuimpiin japanilaisten animaatio-elokuvien ohjaajiin. Vuonna 2013 Miyazaki ilmoitti vetäytyvänsä eläkkeelle, mutta nyt ohjaajamaestro on pyörtänyt päätöksensä.
80-vuotias Miyazaki paljasti New York Times -lehden haastattelussa palaavansa ohjaamaan vielä yhden elokuvan. Ohjaaja kuvailee How Do You Live? -elokuvaa suuren luokan fantasiatarinaksi, joka perustuu Genzaburo Yoshinon kirjaan. Kysyttäessä miksi Miyazaki palaa töihin eläkkeelle, vastasi hän vain halunneensa tehdä niin.
Miyazakin viimeiseksi ohjaustyöksi piti jäädä vuonna 2013 ensi-iltansa saanut Tuuli nousee. Suurin osa ohjaajan elokuvista, kuten Liikkuva linna, Prinsessa Mononoke ja Porco Rosso, löytyvät Suomessa suoratoistopalvelu Netflixin valikoimista. How Do You Live? -tuotannon oli määrä saada ensi-iltansa jo vuoden 2020 olympialaisissa, mutta koronakriisin vuoksi niin ei ole vieläkään tapahtunut.