Anne Kukkohovi biksuissa rantakalliolla – sitten tuli yllättävä käänne

Viihdeuutiset · Stara.fi

Mallina kuuluisaksi tullut Anne Kukkohovi tunnetaan myös televisiotähtenä, joka on vuodesta 2017 saakka juontanut Koko Suomi leipoo -sarjaa. Viime aikoina hän on ihastuttanut alati kasvavaa joukkoa someseuraajia myös kauniilla poseerauksillaan.

Kaikki eivät ole innostuneet Kukkohovin upeista poseerauksissa, mutta hänen sosiaalisen median seuraajansa ovat kuvista ymmärrettävästi mielissään. Nyt Kukkohoville on kuitenkin tapahtunut odottamaton yllätys, kun hänen oli määrä kuvata itsensä makoilemassa biksuissa rantakalliolla.

Elokuun helteessä kallion pinta oli nimittäin niin kuuma, ettei siinä voinut makoilla kovin pitkään. Niinpä Anne nousi saman tien ylös ja varsinaiset poseeraukset jäivät toiseen yritykseen.