Jos näet lapsen päässä kuulosuojaimet, voit päätellä hänen kärsivän jonkilaisesta aistiyliherkkyydestä. Nykymaailma on äänekäs, eikä hiljaisia paikkoja ole aina tarjolla. Kirjailija Reetta Niemelä on koko ikänsä kärsinyt ääniyliherkkyydestä, jonka vuoksi hän esimerkiksi kulkee julkisissa tiloissa aina korvatulpat korvissa.
Hän itse käsitti oman yliherkkyytensä vasta aikuisiässä, mutta tunnistaa sen olleen läsnä jo lapsuudessa. Niemelä halusi käsitellä aihetta lastenkirjassa, koska lapsetkin voivat väsyä herkästi erilaisista aistitulvista ilman että he itse tai heidän ympäristönsä ymmärtää sitä. Syntyi teos: Kettu ja hiljaisuus.
Olipa kerran kuparipannun värinen kettu. Sillä oli valtavan pitkät ja herkät korvat. Kettu joutui kaivautumaan yhä syvemmälle onkaloonsa voidakseen lepuuttaa korviaan. Metsäkulma oli näet täynnä kovia ääniä. Ketusta oli hirveän noloa kulkea metsässä koko ajan korvat luimussa ja säpsähdellen.
Kettu alkoi etsiä hiljaisuutta, jota löytyi kärpässienen lakin alta, hengityksen rytmistä, kielon tuoksusta… Mutta pian hiljaisuus jo rikkoutui. Miten Metsäkulmalla ymmärrettäisiin, että hiljaisuus on kuin riippukeinu, johon voi turvassa nukahtaa? Lastenkirjailija Reetta Niemelä ja tekstiilitaiteilija Eri Shimatsuka pohtivat uudessa kuvakirjassaan hiljaisuutta ja sen puutetta herkkäkorvaisen ketun kautta.
